Tässä blogissa pääset seuraamaan Raita-tollerin kasvua pennusta isoksi koiraksi ja toivon mukaan myös harrastuskoiraksi.

torstai 28. marraskuuta 2013

Raita 11 viikkoa

Aika rientää, Raita täytti eilen jo 11 viikkoa! Painoa oli eiliseen mennessä kertynyt 5,7 kg, matokuuri on saatu ja ensi viikolla pikku vintiö menee ensimmäisille rokotuksilleen.

Paljon ollaan taas ehditty opetella pieniä juttuja. Raita on mm. käynyt katsastuskonttorilla hallissa tutustumassa vähän meluisampaan paikkaan ja viime viikonloppuna Raita tapasi kahteen otteeseen siskoni brittikissaherra Kaapon (Kipardi's Hercules). Kohtaaminen oli vauhtia täynnä, Raita olisi halunnut jahdata Kaapoa, mutta Kaapo ei ollut samaa mieltä, vaan sähisi ja heilutteli kynsiään. Onneksi kissalla on sentään jotain auktoriteettia, ja Raita lopetti liialliset lähentely-yritykset Kaapon komennuksesta :-)

Yksinoloharjoituksia on jatkettu ja ne ovat sujuneet hienosti. Lisäksi Raita on ehdollistettu naksuttimelle, jota olen mm. hyödyntänyt hihnakävelyä opetellessa. Hienosti on mennyt :-)

Alla muutama kuva Raidan ja Rilla-siskon (Grezagord's Buonanotte Paula) toiselta tapaamiselta. Kaikki kuvat on ottanut Petri Hiironen.




maanantai 18. marraskuuta 2013

Pentupainia ja yksinoloharjoituksia

Raitan pääsi taas eilen sunnuntaina painimaan Rilla-siskon kanssa. Raita oli huimasti kirinyt Rillaa kiinni kasvussa. Näyttää tällä hetkellä siltä että nopeiten kasvaa kintut. Naamaan on myös tullut tummempi "maski" kuonon ja silmien ympärille, mikä tarkoittanee sitä, että pentukarva alkaa väistyä kasvoista pikkuhiljaa. Sisarusten leikkiä oli ihana katsoa, välillä hurjaa painia murinan höystämänä, sitten vähän takaa-ajoa ja yhdessä ympäristön tutkiskelua.

Muuten Raidan arkeen on edelleen kuulunut perusasioiden opettelua. Yksinoloharjoitukset ovat sujuneet hyvin ja toistaiseksi Raita on ollut sellaisia vähän yli tunnin pätkiä yksinään. Hyvin unisena se on aina tullut ovelle vastaan, joten on todennäköisesti ollut nukkumassa tyytyväisenä. :-)

Raita on myös tavannut paljon uusia ihmisiä, käynyt toistamiseen visiitillä eläinkaupassa ja osaa jo kiltisti odottaa lupaa ruokailla.

Eilisestä pentupainista tuli otettua uusia kuvia, mutta niitä ei ole vielä koneella. Toistaiseksi saatte siis nauttia viime viikolla laavureissulla otetusta vauhtikuvasta.

Kuva: Petri Hiironen


keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Raita 9 viikkoa

Raita täyttää tänään 9 viikkoa. Painoa on kertynyt aamun punnituksen mukaan 4,5 kg. Viikon päästä Raita saa matokuurin.

Pentupainit

Raita pääsi eilen pentutreffeille viikkoa vanhemman siskopuolensa Rillan (Grezagord's Buonanotte Paula) kanssa. Nopeasti tytöt pääsivät samalle aaltopituudelle ja sen jälkeen meno olikin hurjaa ;) Sain kuulla että yksi velipuolista asuu Huruksella ja kaksi Kouvolassa, joten toivottavasti pääsemme tapaamaan myös heitä jossain vaiheessa.

Alla muutama kuva tapaamisesta. Kuvat: Petri Hiironen




sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Tervetuloa Raidan blogiin!


 Kuva: Petri Hiironen


Tervetuloa lukemaan Raidan blogia! Raita eli virallisemmin Tollerbay Storm Chasing kotiutui Södra Vallgrundista Haminaan lauantaina 2.11.2013. Raidan tarina lähti oikeastaan liikkeelle siitä, että jouduimme luopumaan rakkaasta Ansastamme lähes 11 vuoden iässä heinäkuussa ja olo ilman koiraa oli niin ankeaa. Syksyllä otin sitten yhteyttä Eva-Lisaan ja Agnetaan Tollerbay-kenneliin kun olin lukenut että heille on tulossa erittäin mukavanoloinen pentue, jossa isänä olisi komea ja toimiva FI MVA TK1 Nauruparran Storm Breaker Metka "Metka", jolla on hyväksytyn taipumuskoetuloksen lisäksi tuloksia vesipelastuksesta ja TOKO:sta ja emänä MEJÄ:ssä ja TOKO:ssa ansioitunut ja taipumuskokeen suorittanut Tollerbay Roxette De Quiz "Rei".

Jäimme odottelemaan pentueen syntymää ja 11.9 sain aamupäivästä viestin Agnetalta, että pennut ovat syntyneet ja yksi tytöistä voi tulla meille :). 12.10 lensimme äitini kanssa (joka on Raidan toinen omistaja) Vaasaan pentuja katsomaan ja omaksi suosikiksini valikoitui "Elli" eli Raita. Rei ja pennut olivat tosi ihania ja sitten jäätiin kärsimättömänä odottelemaan, että kuka pennuista meille tulisi. Viikkoa myöhemmin Agneta ilokseni soittikin että "Elli" voi tulla meille.

2.11.2013 koittikin sitten se ilon päivä kun pääsin Raitaa hakemaan. Matka taitettiin lentokoneella. Saimme paikallisesta eläintarvikeliikkeestä lainaksi pehmeän kuljetuslaukun, jossa Raita matkusti mun kanssa matkustamossa.  Uuteen kotiin tutustuminen sujui reippaasti ja vauhdikkaasti ja Raita onkin osoittautunut vilkkaaksi, hyvähermoiseksi ja päättäväiseksi pieneksi tollerin aluksi. Olemme jo ehtineet harjoitella luoksetuloa pillillä, istumista, hieman hihnassa kävelyä, autoilua ja tutustuneet kasvattajalta saatuun variksen siipeen. Se kiinnosti kovasti :-) Ensi tiistaina Raita pääsee painitreffeille viikkoa vanhemman siskopuolensa kanssa. Vauhtia ei kohtaamisesta varmaan tule puuttumaan!

Jatkossa tänne päivitellään tarinoita Raidan kasvusta isoksi koiraksi :-) Tervetuloa lukemaan!