Pentueilmoitus löytyy kun rullaat sivua alaspäin.
Mikäli olet kiinnostunut hankkimaan novascotiannoutajan ja olet valmis tarjoamaan aktiiviselle koiralle sen tarvitsemia virikkeitä,ota ihmeessä yhteyttä! :)
Tässä blogissa pääset seuraamaan Raita-tollerin kasvua pennusta isoksi koiraksi ja toivon mukaan myös harrastuskoiraksi.
keskiviikko 29. kesäkuuta 2016
tiistai 14. kesäkuuta 2016
Tollerileirillä ja silmätarkastustuloksia
Viime viikonloppu sujui varsin tollerimaisissa merkeissä. Osallistuimme Novascotiannoutajat ry:n järjestämälle vuosittaiselle tollerileirille Himoksella. Viime vuonna emme olleet mukana, sillä pidän enemmän koulutusleireistä. Tänäkin vuonna majoituimme hotelliin. Koulutusryhmänä meillä oli NOME-perushallinta, joka ryhmänä sopi Raidalle kuin nenä päähän. Rikottiin odotuksia ja tehtiinkin metsässä lähinnä tottelevaisuus/hallintatreenejä. Muistidameja vietiin aina treenien aluksi ja vasta aina treenien lopuksi koirat saivat hakea ne. Myös taakselähetyksiä ja pillipysäytyksiä harjoittelimme. Ihan yllätyin miten hyvin Raidalla pillipysäytys toimii :-). Kaiken kaikkiaan oikein mukava viikonloppu koulutuksen merkeissä.
Ps. Lukas kävi silmätarkastuksessa tiistaina. Silmät olivat ua eli utan anmärkning. Kaikin puolin kirkkaat ja terveet silmät siis :-)
Ps. Lukas kävi silmätarkastuksessa tiistaina. Silmät olivat ua eli utan anmärkning. Kaikin puolin kirkkaat ja terveet silmät siis :-)
keskiviikko 8. kesäkuuta 2016
Jälleen MEJÄ-uutisia
Saimme eilen hienoja uutisia. Raitalle kaavailtu sulho Lukas saa nyt liittää nimensä eteen tittelin SE VCH eli Ruotsin jäljestämisvalio. Onnittelumme tälle monipuoliselle parivaljakolle! :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)