Tässä blogissa pääset seuraamaan Raita-tollerin kasvua pennusta isoksi koiraksi ja toivon mukaan myös harrastuskoiraksi.

lauantai 16. marraskuuta 2019

Terveystuloksia

16.11.2019 saapui Yhdysvalloista Juksun geenitestien tulokset:

PRA-prcd B (terve kantaja)
CDDY: N/N (terve)

tiistai 12. marraskuuta 2019

Nose workin hajutestissä

Käytiin Raidan ja Pajun kanssa 12.11.2019 Lappeenrannassa Nose work Saimaan järjestämässä 1-luokan hajutestissä (eucalyptus). Molemmat tytöt läpäisivät testin, joten tie nosekisoihin on nyt auki :)

tiistai 8. lokakuuta 2019

UPEA näyttelypäivä Eckerössä 29.9.2019

Kyllä koiraharrastajat ovat hieman yllytyshullua kansaa. Sain nimittäin hieman pähkähullun idean lähteä Eckerön näyttelyyn syyskuun lopulla ja Päivi oli helppo houkutella mukaan reissuun ;)

Mitenkään erityisen kevyt reissu ei tulisi olemaan, sillä saapuisimme su aamuna 4.25 Maarianhaminaan Mariellalla, päivällä olisi näyttely ja saman päivän iltana 23.55 hyppäisimme Silja Symphonyn kyytiin Helsingin suuntaan.

Reissun ensisijaisena tavoitteena oli tavoitella Juksulle sitä viimeistä muotovalion arvoon oikeuttavaa sertiä ja ajattelin ettei sitä nyt yhden koiran kanssa viitsi Ahvenanmaalle lähteä. Ajattelin ilmoittaa mukaan Pajun, se kun on ainoastaan junnuna käynyt kerran virallisessa näyttelyssä ja kehittynyt niistä ajoista aika mukavasti. Tuomarina oli georgialainen George Schogol.

Reissu oli aivan jättipotti! Juksu voitti käyttöluokan SA:lla. Paras uros-luokassa oli vastassa valioluokan Toto, joka veikin sitten pidemmän korren ja voitti, ja Juksu PU2. Koska PU1 on jo valio, sai Juksu Sertin ja valioitui FI MVA:ksi. Vara-Cacibia voidaan anoa Juksulle, sillä PU1 on jo C.I.E.

Paju kilpaili avoimessa luokassa ja kilpakumppanina siinä ruotsalainen (myöskin korkeasukkainen) vasta Ruotsiin valioitunut narttu. Paju yllätti täysin saamalla erinomaisen. Toinen narttu sai eh:n ja Paju sai vielä SA:n. PN-kehässä oli kaksi valionarttua, joista kumpikaan ei saanut ottaa sertiä vastaan, nuorten luokan narttu sekä Paju. Valionartut odotetusti jonon kärkeen ja siinä vaiheessa kävi vähän jännittämään. Ilo oli melkoinen kun Paju osoitettiin kolmanneksi ja se sai siis ensimmäisen sertinsä ❤️❤️

Iltalaivan odottelu ei yhtään haitannut tuollaisen menestyksen jälkeen. Ajelimme Maarianhaminaan, lenkkeilimme koirien kanssa kaupunkiin tutustuen ja söimme hyvät pizzat. Erityisen tyytyväinen täytyy olla nuorukaisten käytökseen laivalla. Hienosti odottelivat siellä kun käytiin syömässä ja herättivät ihastusta laivan käytävillä kulkiessaan. Kyllä kannatti lähteä! Alla vielä pari kuvaa tuoreesta valiosta. Kuvat on ottanut Petri Hiironen / Koirakuvaus.fi ja kuvien kopiointi on ehdottomasti kielletty.







sunnuntai 4. elokuuta 2019

Tokoa ja noseworkia

3.8.2019 Musamäen Punapaju "Noomi" TOKO:n SM-kisoissa Auran Nuuskujen joukkueessa ALO1, 169 pistettä. Isot onnittelut Katja ja Noomi!

4.8.2019 Ruotsinpyhtää. Musamäen Vuonoraita "Juksu" Nose workin 1-luokan hajutesti hyväksytty (eukalyptus). Onnea Juksu ja ohjaaja Päivi! Tuomarina Erja-Tiina Jussinheimo.

lauantai 27. heinäkuuta 2019

Juksu NOU1 27.7.2019

27.7.2019 Koria, Kouvola, noutajien taipumuskoe. Tuomari Mika Toskala.

Musamäen Vuonoraita "Juksu" läpäisi noutajien taipumuskokeen (NOU1) Susannan ohjaamana.

Yleisvaikutelma: "Ystävällinen, rauhallisella tyylillä työskentelevä koira, joka suoriutuu mukavalla tavalla kokeen kaikista tehtävistä"

Musamäen Vuonoraita "Juksu" qualified in field.

Musamäen Vuonoraita "Juksu" fick godkänt anlagsprov (NOU1).

keskiviikko 19. kesäkuuta 2019

MEJÄ-tulos ja taippariyritys

16.6.2019 MEJÄ Sauvo Musamäen Punapaju "Noomi" AVO1, 42 pistettä, siirto voittajaluokkan! Onnea Katja ja Noomi!

7.6 Juksu (Musamäen Vuonoraita) kävi osoittamassa sinänsä reippaita ja hienoja elkeitä taippareissa Mikkelissä. Juksu oli täysin hiljainen koko kokeen ajan, teki erinomaisen vesityön ja haun (sai tuomarilta kiitokset hienosta koko alueen kattavasta hausta, toi kaikki riistat oma-aloitteisesti) mutta valitettavasti palautukset tökki ja jäivät liian kauas ohjaajasta. Osa saatiin käteen asti houkuttelemalla. Olisi päässyt jäljelle jos viimeinen vaakku olisi tullut lähemmäksi. No, ei muuta kun luovutuksia hinkkaamaan ja uutta yritystä, pienestä on kiinni!

torstai 30. toukokuuta 2019

TOKO-tulos

TOKO Kaarina 30.5.2019

Musamäen Punapaju "Noomi" ALO1, 187,5 pistettä, KP sij. 2/8

Isot onnittelut Noomille ja Katjalle tämänkin koelajin hienosta korkkauksesta!

maanantai 29. huhtikuuta 2019

Tuloksia

21.4.2019 Imatra Nord, tuomari Marko Ljutic, Kroatia:
Musamäen Vuonoraita "Juksu" ERI/1

28.4.2019 Valkeala rn, tuomari Perttu Ståhlberg:
Musamäen Vuonoraita "Juksu" ERI/1
Tollerbay Storm Chasing  "Raita" ERI/3

28.4.2019 MEJÄ Oripää: Musamäen Punapaju "Noomi" AVO1, 41 pistettä.

Onnittelut Katjalle ja Noomille hienosta koeuran korkkauksesta!

sunnuntai 3. maaliskuuta 2019

Valkeala rn 2.3.2019

Valkeala rn 2.3.2019

Musamäen Vuonoraita "Juksu" NUO ERI NUK1 SA PU1 SERT VSP. Tuomarina Riitta Liisa Lehtonen.

lauantai 23. helmikuuta 2019

Vuoden koira-kilpailun tuloksia ja silmätarkastustulos

Haminan seudun seurakoirakerhon kiertopalkinnot v. 2018:

Vuoden rally-tokokoira: Tollerbay Storm Chasing "Raita"
Vuoden rally-tokokoira, sija 2: Musamäen Metsäraita "Paju"

Vuoden rally-tokotulokas: Musamäen Metsäraita "Paju"

Tollerbay Storm Chasing "Raita" silmätarkastuksessa 7.2.2019 Tarja Kolisojalla. Silmät edelleen OK :)