Tässä blogissa pääset seuraamaan Raita-tollerin kasvua pennusta isoksi koiraksi ja toivon mukaan myös harrastuskoiraksi.

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Jäljestystä, Joulun viettoa ja kavereiden treffailua

Viime viikon sunnuntaina teimme sateisessa kelissä Raidalle jälleen kaksi tuoretta verijälkeä. Raita oli kuin ammattilainen, jäljesti maavainuisesti ja tarkasti molemmat pätkät. Pituutta jäljillä oli n. 30-40 metriä, kaatona verisieni ja Raita sai vielä ekstrapalkaksi juustoa ja makkaraa.

Joulu oli ja meni :) Raidalle ihmetystä aiheutti tietenkin joulukuusi, mutta aika vähällä ollaan päästy kun se on kerran käynyt yhden pallon siitä varastamassa ja kuusi on kuitenkin pysynyt pystyssä. Raita tykkää käydä juomassa vettä kuusen jalasta :-) Raita sai joululahjaksi palan poron sääriluuta, jonka ostin markkinoilta ja sekös oli suurta herkkua. Niin suurta, että kun vatsa oli siitä kylläinen, tuotti suurta päänvaivaa löytää luulle sopiva piilo. Raita on meillä ensimmäinen koira, joka on kova luun piilottaja :). Luita löytyy välillä mitä ihmeellisimmistä paikoista..

Eiliseksi saimme kutsun Kannusjärvelle Johannan mökille. Mukana menossa olivat Johannan koirien Ruskan (Dragonflame's Lucky Number Seven) ja Rillan (Grezagord's Buonanotte Paula) lisäksi Katri ja Juju (Nitric Double Jump Trouble). Kävimme lenkkeilemässä ja koirat saivat riehua keskenään ja sitten otimme hieman riistaharjoittelua. Raita kantoi hienosti harakkaa ja varista. Lopuksi otimme vielä koirista poseerauskuvia. Alla olevat kuvat on ottanut Katri Hannola.

Sain myös eilen tiedon, että Raidasta tulee tammikuussa koululainen kunhan rokotukset ovat kunnossa :-). Ensi viikolla on viimeisten rokotusten vuoro.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti