Tässä blogissa pääset seuraamaan Raita-tollerin kasvua pennusta isoksi koiraksi ja toivon mukaan myös harrastuskoiraksi.

maanantai 18. elokuuta 2014

MEJÄ AVO1

Joskus keväällä heräsi ajatus, että jos treenit sujuvat hyvin, voisin ilmoittaa Raitan tollereiden MEJÄ-mestaruuskokeeseen Virroille. Nuoresta iästään huolimatta Raita on esittänyt ihan vakuuttavia otteita ja tarvittiin siihen varmasti ripaus hulluuttakin, että nuoren koiran kanssa läksin noinkin kauas kotoa kokeeseen. Lähtökohdathan olivat sellaiset, että Raita on mennyt ainoastaan minun tekemiä jälkiä, eikä jälkitreeneissä ole koskaan ollut vieraita ihmisiä mukana. Hieman siis pieniä jännityselementtejä mukana. Mutta harjoituksissa olin todennut että nenä toimii...

Majoituimme Virroilla Marttisen hirsihuvilaan ja siellä meillä oli seurana Raitan Josi-eno omistajiensa Elli-Marin ja Hanskin kanssa. Kiitos mainiosta seurasta! Koirat tulivat hyvin juttuun keskenään.

Saavuimme paikalle pe iltana ja heti lauantaina aamusta oli jälkitalkoiden aika. Alunperin oli suunnitelmissa että olisimme tehneet Päivin kanssa yhden jäljen, mutta sitten loppujen lopuksi tein kaksi AVO-jälkeä ja opastin ensikertalaista jäljentekijää lajin saloihin. Jäljet saatiin sujuvasti metsään ja toivottavasti ensikertalaiselle jäi jotain mieleen mun höpinöistä :-D

Sunnuntaina koeaamu valkeni aurinkoisena. Pientä jännityksen poikasta tuntui vatsanpohjassa kun ylituomarin puhuttelua kuunteli. Minulla on aina ollut "viimeisen jäljen syndrooma", mutta tällä kertaa onnistuin arpajaisissa nostamaan ryhmän toiseksi viimeisen jäljen ;-)  Laukauksensietotestiin mentiin molemmat AVO-ryhmät samaan aikaan ja se suoritettiin starttarilla.

Kerkesin hyvin opastaa ja purkaa 2. jäljen ennen omaa suoritusta. Raitan jäljen oppaaksi tuli meitä leirin taipparikurssilla opettanut Jussi. Raita haisteli alkumakauksen ja lähti siitä pääsääntöisesti maavainuiseen jälkityöhön. Pari hieman laajempaa kaarrosta ja muutama jumittuminen jäljen tuntumaan joillekin hajuille ja siitä seuranneet pari kehoitusta, sekä harmillinen toisen makauksen missaus hieman tiputtivat pistesaldoa. Varsinkin ekan kulman Raita meni aivan esimerkillisen tarkasti. Makaus merkattiin loistavasti ja siitä 90-asteen käännös seuraavalle osuudelle :-) Sorkasta Raita oli kiinnostunut, haisteli ja jäi sen luokse.

Oman metsäurakan jälkeen pääsikin sitten melkein heti saunaan ja nautiskelemaan Mikontalolle hämäläisen pitopöydän antimista. Sitten odottelimme tulostenlukua. Tulostaso oli tänäkin vuonna hieno, valtaosa tuloksista oli ykkösiä! Raita pokkasi AVO-luokasta 1-tuloksen pistein 43. Myös muille Tollerbay-koirille tuli varsin mukavia tuloksia! Mestaruuden vei upeasti 11-vuotias Nanna ohjaajansa Mikon kanssa, pistesaldo oli hieno 49! Opastamaltani jäljeltä tuli hieno 49 pojon suoritus, joten päivä oli kaikin puolin hieno. Kotimatkalle päästiin iltaseitsemän jälkeen ja kotona olin n. klo 00.00. Meille ensimmäinen tolleri-MEJÄ oli hieno kokemus, paljon kiitoksia järjestäjille!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti