Tässä blogissa pääset seuraamaan Raita-tollerin kasvua pennusta isoksi koiraksi ja toivon mukaan myös harrastuskoiraksi.

maanantai 9. toukokuuta 2016

Suunnitelmissa pentue vuoden 2016 lopulla tai alkuvuodesta 2017 / We are planning a litter in the end of 2016 or early 2017

Suunnittelemme Raidalle pentuja loppuvuodeksi 2016 / alkuvuodeksi 2017.

Kävimme Suomen Kennelliiton kasvattajan peruskurssin maaliskuussa 2015. Olemme Novascotiannoutajat ry:n sitoumuskasvattajia ja olemme myös allekirjoittaneet Suomen Kennelliiton kasvattajasitoumuksen. Kennelnimianomuksemme on tällä hetkellä (9.5.2016) Suomen Kennelliiton käsiteltävänä.

Tavoitteenamme on kasvattaa terveitä, hyväluonteisia novascotiannoutajia, joilla on rodunomaiseen käyttötarkoitukseen sopiva ulkomuoto.

Myymme pentuja ainoastaan aktiivisiin harrastaviin koteihin. Tutustuthan ennen yhteydenottoa Novascotiannoutajat ry.:n pennunosto-oppaaseen ja ottaessasi yhteyttä olet valmis kertomaan itsestäsi ja mahdollisesta aiemmasta koirakokemuksistasi, sekä suunnitelmistasi harrastusten suhteen. Edellytämme myös, että kasvateillemme tehdään lonkka- ja kyynärkuvaus, sekä silmäpeilaus n. 1,5 vuoden iässä.

Odotamme Raidalle juoksua syys-lokakuun tienoille.

Ylpeänä esittelemme ensimmäisen suunnittelemamme pentueemme vanhemmat:


Isä:  SE VCH West Coast Tollers Vackre Frej "Lukas" SE36059/2012




Lonkat: A/A (indeksi Ruotsissa 108 05-09-2016)
Kyynärät: 0/0
Silmät: OK.
PRA: B (terve kantaja)
DE (degeneratiivinen enkefalopatia): Clear (terve)
JADD (Juvenile addison's disease): Probable normal (terve)
50 cm, 22 kg

Tollingjaktprov (tollauskoe): 2xAVO 1 (ÖKL1, joista toinen KP:n kera), VOI1 (EKL1)
Viltspårprov (metsästyskoirien jäljestämiskoe): 2*AVO1 (kokeen paras koira 37:stä osallistujasta)
TOKO: AVO2
MH-luonnekuvattu (laukaus 1)
Hyväksytty BPH-testi
Koulutettu terapiakoira
Näyttelyt: Excellent+HP, CACIB
Tollarspecialen ROP-juniori 2013

Omistaja: Petronella Lindholm, Tukholma

Lukaksen blogi: http://perronella.wordpress.com


Emä: Tollerbay Storm Chasing "Raita" FI50632/13

                    


Lonkat: B/B (indeksi 105 maaliskuu 2015/March 2015)              
Kyynärät: 0/0
Silmät: OK
PRA: A (terve vanhempien perusteella/by parentage)
CEA: A (terve)
DE (degeneratiivinen enkefalopatia): Clear (terve)
n. 47 cm/16 kg

MEJÄ: 2*AVO1, VOI1
TOKO: ALO2
MH-luonnekuvattu (laukaus 3)
Näyttelyt: ROP, SERT

Omistajat: Päivi & Susanna Kallström


Lukaksen omistajan Petronellan kuvaus Lukaksesta: "Lukas är en balanserad och lyhörd hund med stor arbetskapacitet och fokus i arbetet. Han är lättlärd och med hög samarbetsvilja. I vardagen är han trygg och lugn i olika miljöer och följer utan problem med på stan, tåg, buss och på café. Han är vänlig mot nya människor. Han är tidvis osäker i möte med nya hanhundar, det försvinner så snart de fått bekanta sig. Han tränas i jakt (retrieverarbete) är en duktig apportör på and- och gåsjakter. Han är tyst, följsam och uthållig. Han har erhållit 1:a pris i elitklass på tollingjaktprov, och 1:a pris i öppenklass viltspårsprov. Lukas är certifierad social tjänstehund, besökshund genom Svenska Terapihundskolan. Det innebär att han är lämplighetstestad, utbildad och godkänd för professionella besök inom vård och omsorg. Lukas har även använts i terapi när en psykolog behandlar hundfobi. Lukas har tävlat ett par gånger i lydnadsprov och har ett 2:a pris i lydnadsklass 2."





Raidan luonteesta: Raita on sosiaalinen, ystävällinen ja vilkas nuori narttu, joka tulee erinomaisesti toimeen muiden koirien ja ihmisten, myös lapsien kanssa. Raita on toimintakykyinen ja rohkea, eikä se jää muistelemaan epämiellyttäviä kokemuksia. Raita on erittäin varma erilaisissa ympäristöissä, joten sen kanssa on helppo kulkea eri paikoissa. Raita pitää riistasta ja noutamisesta kovasti ja se ottaa riistaa spontaanisti. Olemmekin itsenäisen ja vilkkaan Raidan kanssa hioneet yhteistyökuvioita kuntoon ennen osallistumistamme taipumuskokeeseen. Raita on vahva ja tehokas uimari. Raita on luontaisesti tarkka jäljestäjä ja se käyttää pääsääntöisesti maavainua jäljestäessään. Saalisviettisenä koirana Raitaa on helppo palkata leikillä. Raita on todella nopea oppimaan.







Odotan yhdistelmästä toiminnantarmoisia ja yhteistyöhaluisia koiria monipuoliseen harrastamiseen. Lukaksen odotan tasapainottavan Raidan itsenäistä ja kovahkoa luonnetta tuomalla miellyttämisenhalua ja ripauksen rauhallisuutta pentuihin. Ulkomuodollisesti odotan pentujen olevan keskivertotollereita. Valkoisia merkkejä lienee myös tulossa.




Etsin sijoituskotia narttupennulle sekä mahdollisesti myös urospennulle.




Tulevat pennut tulevat olemaan PRA:n suhteen terveitä (A) tai terveitä kantajia (B) eivätkä siis tule sairastumaan kyseiseen verkkokalvon etenevään surkastumaan. CEA:n (collie eye anomaly) suhteen pennut ovat terveitä (A) tai terveitä kantajia (B), eivätkä tule sairastumaan kyseiseen sairauteen. DE:n (degeneratiivinen enkefalopatia, tollereilla esiintyvä aivoperäinen sairaus) osalta pennut tulevat olemaan terveitä (clear). JADD:n (tollereilla esiintyvä nuoruusiän addisonin tauti) osalta pennut tulevat olemaan terveitä (probable normal) tai kantajia (carrier), mutta eivät tule sairastumaan kyseiseen sairauteen.

Pentueen sukutaulu: http://www.k9data.com/pedigree.asp?ID=776262
 
Mitä tarjoamme pennunostajalle: 

- Luovutamme pennut aikaisintaan 8-viikkoisina, rekisteröityinä, sirutettuina, madotettuina sekä eläinlääkärin tarkastamina. Pennut elävät kanssamme sisätiloissa ja tottuvat normaaleihin elämisen ääniin.
- Pentupaketin, joka sisältää kirjalliset hoito-ohjeet, ruokaa, lelun, pentudamin sekä taluttimen
- Liitän pennunostajan Novascotiannoutajat ry:n mikäli hän ei ole ennestään jäsen.
- Tolleri-infon
- Pennut tutustuvat riistaan jo pentulaatikossa
- Pentutreffejä ja koulutuksia
- Kasvattajan tuen sekä iloissa että suruissa


Mikäli olet kiinnostunut Raidan ja Lukaksen tulevasta pentueesta, ota yhteyttä. Kerromme mielellämme lisää yhdistelmästä! Haluamme tutustua pennunostajaehdokkaisiin hyvissä ajoin etukäteen. Raitaan on mahdollista (ja erittäin suotavaa) tulla tutustumaan paikan päälle. Asumme Haminassa.

Susanna Kallström (also in English/på svenska): susannakallstrom@gmail.com tai 050 340 1353/+358503401353(iltaisin)

Päivi Kallström: paivi.kallstrom@outlook.com tai 050 325 7109

maanantai 11. huhtikuuta 2016

Pentuja suunnitteilla!

Raidalle on suunnitteilla pentue loppuvuodeksi 2016. Uros julkaistaan toukokuun alkupuolella.

Kyseessä on mukavasti Raidan vahvaa ja itsenäistä luonnetta tasapainottava, tollauskokeissa meritoitunut ruotsalainen terve uros.

Mikäli olet kiinnostunut monipuolisesta harrastuskaverista, ota yhteyttä! susannakallstrom@gmail.com

lauantai 20. helmikuuta 2016

Hyvää Uutta Vuotta 2016!

Oikein hyvää Uutta Vuotta 2016 kaikille Raidan blogin lukijoille!

Joulu ja uusi vuosi sujuivat rennosti sekä kyläillen, että vieraita kestiten. Akut ladattuina suuntaamme katseet kohti uutta vuotta. Tulostavoitteet koiraharrastusrintamalla uudelle vuodelle ovat tällä kertaa tallennettuna lähinnä omaan päähän - ohjaajan liiallisten paineiden välttämiseksi. Kuvioissa kuitenkin tulevat vahvasti olemaan niin noutolajit, mejä kuin tokokin. Lisäksi Raita jatkanee lupaavasti alkanutta uraansa emännän juoksuttajana. :-)

Haaveissa olisi mahdollisesti pentue Raidalle v. 2016 loppupuolella. Lisätietoa myöhemmin. Mikäli haluat tietää Raidasta lisää, laita sähköpostia susannakallstrom(@)gmail.com

torstai 19. marraskuuta 2015

Raita DE normal/clear

Raidan DE (degeneratiivinen enkefalopatia)-geenitestitulos saapui eilen 19.11 Yhdysvalloista. Raita on normal/clear eli ei tule koskaan sairastumaan kyseiseen sairauteen, eikä myöskään tule periyttämään sairautta mahdollisille tuleville jälkeläisilleen.

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

MH-luonnekuvauksessa 23.5.2015

 Raita kävi tollerikerhon järjestämässä MH-luonnekuvauksessa 23.5.2015 Riihimäen Arolammella. Onneksi ehdin käydä katsomassa edellisen koiran kuvauksen, ja jonkin verran olin käynyt katsomassa testivideoita youtubesta, jotta suurin piirtein olisin kartalla kuvauksen tapahtumista.

Sain onneksi kuvauksen videoiduksi (kiitos Elinalle kuvaamisesta) ja valokuviakin sain Catilta, kiitos niistä :) Videot lataan youtubeen ihan lähiaikoina ja kiinnostuneet saavat minulta linkin videoon.

Mielestäni Raita oli hyvin oma itsensä testissä. Tiesin sen olevan ystävällinen ihmisiä kohtaan, leikkisä, saalisviettinen, vilkas, erittäin utelias ja toimintakykyinen. Testissä tuli ilmi myös Raitan kovahko luonne, ts. se ei muistele epämiellyttäviä kokemuksia ja kaikkeen uuteen ja pelottavaan se menee rohkeasti tutustumaan ihan itse, se ei paljon ohjaajaa tarvitse. Kuvaajien mielestä Raitan toimintakyvystä vaikuttavin osoitus olikin sen käyttäytyminen haalarilla. Vaikka se pelästyi ja pakeni, se tuli todella nopeasti takaisin haalarin luo tutustumaan siihen, eikä osoittanut minkäänlaista jäljelle jäävää pelkoa, vain uteliaisuutta. Räminälaitteella sama juttu, vaikka siinä Raita ei juurikaan  edes pelästynyt.

Etäleikki vaikutti Raitan mielestä tosi mielenkiintoista ja se ampaisikin heti pienen kaarroksen kautta avustajan luo. Etenkin aktiivinen leikkijä kiinnosti sitä kovasti ja Raita "hyppelehti" avustajan luona. Passiivinen avustaja ei sitten kiinnostanut, joten Raitan mielestä oli hauskempaa mennä takana olevan metsikön reunaan juoksentelemaan.

Raita lähti testinohjaajan kanssa loppuleikkiin yhtä innostuneena kuin alkuleikkiinkin, mikä kertoi siitä, ettei se kuormittunut testistä. Laukauksesta kiinnostui sen verran, että oli passiivisuuden aikana sitä mieltä, että tähän hommaan kuuluu jotain muutakin kuin vaan paikallaan seisoskelua.

Kaiken kaikkiaan kuvaus oli oikein mielenkiintoinen juttu. Kunhan Raitalle hieman tulee ikää lisää, niin käymme varmasti SKL:n luonnetestinkin. Alla vielä Raitan kuvaustulos:

1 a. kontakti, tervehtiminen: 4 Ottaa itse kontaktia tai vastaa siihen.
1 b. kontakti, yhteistyö, 3: Lähtee mukaan, mutta ei ole kiinnostunut TO:sta.
1 c. kontakti, käsittely: 4 Hyväksyy ja ottaa kontaktia
2 a leikki 1 leikkihalu: 4 Leikkii - aloittaa nopeasti ja on aktiivinen
2 b. leikki 1 tarttuminen: 3 Tarttuu esineeseen viiveellä tai etuhampailla
2 b. leikki 1 puruote ja taisteluhalu: 2 Tarttuu viiveellä - irrottaa/pitää, ei vedä vastaan
3 a. takaa-ajo 1. kerta: 4 Aloittaa kovalla vauhdilla ja päämäärähakuisesti, pysähtyy saaliille.
3 b. tarttuminen 1. kerta: 3 Tarttuu saaliseen epäröiden tai viiveellä.
3 a. takaa-ajo 2. kerta: 4 Aloittaa kovalla vauhdilla ja päämäärähakuisesti, pysähtyy saaliille.
3 b. tarttuminen 2. kerta: 4 Tarttuu heti saaliiseen, mutta irrottaa
4 aktiviteettitaso: 4 Tarkkailevainen, toiminnot tai rauhattomuus lisääntyy vähitellen.
5 a. Etäleikki, kiinnostus: 3 Kiinnostunut avustajasta, seuraa ilman taukoja.
5 b. Etäleikki, uhka/aggressio:1 Ei osoita uhkauseleitä.
5 c. Etäleikki, uteliaisuus: 4 Saapuu avustajan luo epäröiden tai viiveellä.
5 d. Etäleikki, leikkihalu: 2 Ei leiki - osoittaa kiinnostusta.
5 e. Etäleikki, yhteistyö: 2 Kiinnostuu, mutta keskeyttää.
6 a. Yllätys, pelko: 5 Pakenee enemmän kuin 5 metriä
6 b. Yllätys, puolustus/aggressio: 1 Ei osoita uhkauseleitä.
6 c. Yllätys, uteliaisuus: 5 Menee haalarin luo ilman ohjaajan apua.
6 d. Yllätys, jäljellejäävä pelko: 1 Ei minkäänlaista liikkumisnopeuden vaihtelua tai väistämistä.
6 e. Yllätys, jäljellejäävä kiinnostus: 3 Pysähtyy, haistelee tai katselee haalaria vähintään kahdella ohituskerralla.
7 a. Ääniherkkyys, pelko: 3 Väistää kääntämättä pois katsettaan.
7 b. Ääniherkkyys, utaliaisuus: 5 Menee räminälaitteen luo ilman apua.
7 c. Ääniherkkyys, jäljellejäävä pelko: 1 Ei minkäänlaisia liikkumisnopeuden vaihteluita tai väistämistä.
7 d. Ääniherkkyys, jäljellejäävä kiinnostus: 1 Ei osoita kiinnostusta räminälaitetta kohtaan.
8 a. Aaveet, puolustus/aggressio: 2 Osoittaa yksittäisiä uhkauseleitä.
8 b. Aaveet, tarkkaavaisuus: 4 Tarkkailee aaveita, lyhyitä taukoja
8 c. Aaveet, pelko: 4 On enimmäkseen ohjaajan takana, vaihtelee paon ja kontrollin välillä.
8 d. Aaveet, uteliaisuus: 3 Menee katsomaan kun ohjaaja seisoo avustajan vieressä.
8 e. Aaveet, kontaktinotto aaveeseen: 4 Ottaa itse kontaktia avustajaan.
9 a. Leikki 2, leikkihalu: 4 Leikkii, aloittaa nopeasti ja on aktiivinen
9 b. Leikki 2, tarttuminen: 3 Tarttuu esineeseen viiveellä tai etuhampailla.
10 Ampuminen: 3 Kiinnostuu laukauksesta, yleisöstä tms, mutta palaa leikkiin/passiivisuuteen.



Kuvat: Carita Nurminen








Tarkoituksena oli tänä viikonloppuna korkata MEJÄ:n voittajaluokka kokeessa, mutta Raita aloitti 2. juoksunsa viime viikon lopulla, joten koe jäi välistä. Viime viikonloppuna käytiin kuitenkin treenailemassa hakua Vuorian Heidin opastuksella ja treenaus jatkuu :-) Olemme pitäneet viime aikoina palautuksissa ja luovutuksissa tehokuuria ja se näyttää tuottavan ihan kivaa tulosta :)

sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Menestyksekäs näyttelypäivä

Raitan emän omistaja Minna kyseli minulta huhtikuussa, että mentäisiinkö Elimäelle näyttelyyn toukokuun 16. päivä. Pohdin, että miksei voitaisi seuraksi lähteä. Raitahan on virallisissa näyttelyissä käynyt kerran, jotta saisimme kilpailuoikeuden MEJÄ:n VOI-luokkaan. Vielä kovin keskenkasvuisena se sai viime vuoden joulukuussa EH:n. Ajattelinkin, ettei meillä ole näyttelyihin hetkeen kovin kovaa kiirettä. Nyt kun pääsimme sitten MEJÄ:ssä VOI-luokkaan, ajattelin, että voisimme käydä hakemassa sen jälkivalion arvoon tarvittavan näyttelytuloksen ihan varmuudeksi.

Elimäelle oli ilmoitettu 3 tolleria, Raita, Raitan emä Rei ja Minnan toinen koira Zelda (Siipiveikon Viis Verijäljestä). Ennen tollerikehää pääsin kipaisemaan kierroksen veteraani-koikkerin kanssa PN-kehässä. Ko. koira oli ROP, onnea vielä omistajalle hienosta tulossaalista. :-)

Tollerikehässä Raita pääsi ensin estradille ja esiintyi hyvin. Liikkeessä oli kyllä virtaa niin, että jouduin vähän hillitsemäänkin sitä, mutta Raita seisoi paikallaan kuin patsas. Mitä nyt ehdin kuulla tuomarin (Paavo Mattila) arvostelua, vähän uumoilin että kyllä sieltä ainakin ERI tulee, mutta kaupan päällisiksi tuli myös SA.

Lennosta vaihdettiin koirat ja seuraavaksi menin kehään Zeldan kanssa. Zelda sai ERI:n, samoin kuten Reikin, ja lopulta järjestys meni niin, että Zelda ERI1 ja Rei ERI2, molemmat saivat SA:n. Tässä vaiheessa pitikin sitten pyytää koikkeri-ihminen apuun esittämään. Vähän funtsittiin etukäteen, että mitä jos kaikki saavatkin SA:n (meillä ei ole esittäjiä tarpeeksi), mutta onneksi tämä koikkeri-ihminen oli myös kokenut tolleri-ihminen, joten eipä meillä hätäpäivää :) Vielä kierros ympäri ja minulta varmaan leuka loksahti kymmenen senttiä alaspäin, kun tuomari tuli ROP-ruusukkeen kanssa kättelemään. Ensimmäinen Sertikin napsahti siis tilille. Zelda oli PN2 varasertillä ja Rei PN3 :-) Arvostelu oli minusta tosi hyvä: "Kaunis nuori narttu,jolla hyvät mittasuhteet. Kaunisilmeinen pää. Erittäin hyvä kaula. Hyvin kehittynyt runko. Sopivasti kulmautuneet raajat. Erittäin hyvälaatuinen karva. Hyvä häntä. Liikkuu hyvin. Miellyttävä käytös."

Joten ehkä me voidaan joskus toistekin vielä käydä näyttelyssä :-)


perjantai 1. toukokuuta 2015

Kesä kolkuttelee jo ovella :-)

Raitan emäntä joutuu jälleen kerran pahoittelemaan laiskuuttaan blogin päivityksessä. Koiraharrastuksia tuntuu näin kesän korvilla olevan miltei joka ilta, joten töiden lisäksi ei paljon ole muuta ehtinyt puuhastella. Vietämme nyt ensimmäistä kevättä uudella asuinalueella ja ikäväkseni täytyy todeta, että täällä on punkkeja todella paljon :/ Liuoksesta huolimatta punkkeja on ollut kiinnittyneenä.

Olemme kevään mittaan olleet onnekkaita kun olemme Raitan emän omistajan kautta päässeet treenailemaan noutojuttuja hyvässä ja erittäin asiantuntevassa seurassa ja etenkin viretilan hallintaan ja tottelevaisuusjuttuihin olemme panostaneet.

Tokossa Raita on edistynyt tosi kivasti ja myös uuden avo-luokan liikkeetkin ovat suurimmaksi osin hyvällä tolalla. Elokuussa uusien sääntöjen tullessa voimaan on tarkoitus korkata kisaura tokossa.

Aloitimme uuden lajinkin, nimittäin rallytokon, muutamia viikkoja sitten. Kyse on viiden kerran alkeiskurssista. Laji on kyllä todella mielenkiintoinen ja Raitakin tykkää siitä. Nyt on jopa ohjaajakin oppinut juttelemaan koiralle, ensimmäisellä kerralla ohjaajalla taisi istua pieni tokopiru olkapäällä kun suusta tuli ainoastaan tiukat käskyt :-D

Viime viikonloppuna korkkasimme tämän kevään osalta MEJÄ-kokeetkin. Osallistuimme Iitissä Länkkäreiden kokeisiin 26.4. Jälkientekopäivä oli aurinkoinen mutta sunnuntaina vettä tulikin sitten taivaan täydeltä. Raita sai tuomariryhmänsä toisen jäljen. Nokka ei siinä kauan tuhissut, sillä jälki oli taputeltu 17 minuutissa tuomarin saatesanoilla: "Kyllä näkee että tässä on varmaan harjoittelua takana". No juu, jopa yksi jälki koko kevään aikana. Raita olisi saanut merkata toisen makuun selvemmin, nyt se lähinnä hidasti siihen. Sorkka oli niin ihana,ettei olisi aluksi huolinut multa palkkaa ollenkaan. Tuloksena Raitan 3. Kokeesta siis toinen AVO1-tulos pistein 47 ja siirto voittajaluokkaan. Erityisen tyytyväinen olin siihen, että pikku työmyyrä-Raitalla oli todella vahva motivaatio selvittää jälki. Nyt sitten vähän treenaillaan makuita ja katkoja (niitähän tein muutaman helpon jo viime vuonna). Tavallisia VOI-luokan kulmia olen tehnyt jo useamman kerran. Katsellaan sitten milloin ja missä korkataan VOI-luokka :-)